lastenvaunut, varhaiskasvatus, päiväkoti, nuorisotalo, bravo festivaali

Kauniaisissa kunnallista suomenkielistä varhaiskasvatusta tarjotaan päiväkodeissa ja ryhmäperhepäiväkodissa. Varhaiskasvatuspaikkoja on haettavissa ympäri vuoden, mutta hakemus kunnalliseen varhaiskasvatukseen tulee jättää viimeistään neljä kuukautta ennen toivottua varhaiskasvatuksen alkamispäivää. Mikäli varhaiskasvatuksen tarpeen alkamisajankohta ei ole ennakoitavissa ja paikan tarve johtuu työllistymisestä, opiskelusta tai koulutuksen alkamisesta, tulee varhaiskasvatuspaikkaa hakea niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin tarve alkaa

Haku

Täytä varhaiskasvatushakemus 1.8.2024. alkavalle toimintakaudelle viimeistään 31.1.2024. ensisijaisesti sähköisesti, linkin löydät sivun alapuolella. Saat kirjallisen päätöksen varhaiskasvatuspaikasta.

Voit myös hakea paikkaa varhaiskasvatukseen ympäri vuoden, mutta muista hakea kunnalliseen varhaiskasvatukseen viimeistään neljä kuukautta ennen toivottua alkamispäivää.

Mikäli varhaiskasvatuksen tarpeen alkamisajankohta ei ole ennakoitavissa ja paikan tarve johtuu työllistymisestä, opiskelusta tai koulutuksen alkamisesta, tulee varhaiskasvatuspaikkaa hakea niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin tarve alkaa

Asiakkuus ja hakemuksen tilanne

Pääset katsomaan asiakkuuttasi ja mm. hakemuksesi tilannetta alla olevan linkin kautta.

Huom. Jos alla oleva linkki ei vie tunnistautumaan suomi.fi -sivustolle, kokeile tyhjentää välimuisti (tai avaa uusi incognito-ikkuna) ja paina linkkiä uudelleen.

Varhaiskasvatuspaikan myöntäminen (SOVV §26, 24.4.2019)

Lapselle osoitetaan suomen- tai ruotsinkielinen varhaiskasvatuspaikka mahdollisuuksien mukaan perheen ensisijaisen valinnan perusteella. Jos perheen esittämissä vaihtoehdoissa ei ole vapaita paikkoja, päättäjä tekee päätöksen seuraavien sijoittamisperusteiden pohjalta:

1. kotikunta,
2. lapsen varhaiskasvatuksen tarve (esim. että lapsella ei ole lainkaan varhaiskasvatuspaikkaa ennestään, lapsen varhaiskasvatuksellisen tuen tarve),
3. lapseen liittyvät erityiset syyt (esim. tuen tarve),
4. sisarussuhteet, eli sisarusten sijoittaminen samaan yksikköön,
5. ryhmäkohtaiset syyt,
6. muut perhekohtaiset syyt, esim. osoite,
7. arvonta.

Ryhmät pyritään toimintakauden alkaessa muodostamaan sellaisiksi, että jokaista ikäluokkaa kohti jää riittävästi paikkoja toimintavuoden aikana paikkaa hakevia lapsia varten. Siten esim. alle 3-vuotiaiden lasten ryhmistä osa voi toimia ns. kahden kasvattajan ryhmänä syyskauden ja paikkamäärää lisätään kasvatusvastuullisen henkilöstön lisäämisen kautta vuodenvaihteessa.

Sähköiset lomakkeet

Alla olevan Asiakkuus ja hakeminen linkin kautta voit tarkistaa asiakkuutesi, hakemuksesi sekä hakemuksesi tilanne varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen. Sivulta voit täyttää ja lähettää palvelusetelihakemuksen ja tuloselvityksen. Voit myös laskea varhaiskasvatuksen asiakasmaksun.

Ota yhteyttä

Camilla Hilden-Pinola

Varhaiskasvatuksen palveluohjaaja
Organisaatio
Sivistystoimi – Varhaiskasvatus

Paula Somila

Varhaiskasvatusyksikön johtaja

Pikku Akatemia

Organisaatio
Sivistystoimi – Varhaiskasvatus

Kirsi Vuosalmi

Varhaiskasvatusyksikön johtaja

Sansinpellon päiväkoti

Organisaatio
Sivistystoimi – Varhaiskasvatus

Kati Tikka

Varhaiskasvatusyksikön johtaja

Kielikylpy Grani Språkbad & Tammikummun päiväkoti

Organisaatio
Sivistystoimi – Varhaiskasvatus

Kristina Gustafsson

Varhaiskasvatusyksikön johtaja

Förskolan vid Granhult

Organisaatio
Sivistystoimi – Varhaiskasvatus

Riia Forss-Ilves

Varhaiskasvatusyksikön johtaja

Kasabergets daghem

Organisaatio
Sivistystoimi – Varhaiskasvatus