Takaisin ajankohtaisiin
15.11.2023

Tänäkin vuonna toteutimme käyttäjäkyselyn saadaksemme käyttäjien palautetta kaupungin verkkosivustosta. Käyttäjäkysely oli auki 13.9.–12.10. ja kyselyyn vastasi 621 henkilöä. Näistä 177 oli ensikertalaisia ja 444 palaavaa verkkosivukävijää. Vastaajista noin 3/4 oli naisia ja 1/4 miehiä. Puolet kertoi asuvansa Kauniaisissa ja puolet muualla, lähinnä naapurikunnassa. 

Käyttäjät etsivät tänäkin vuonna eniten tietoa urheilusta, vapaa-ajasta ja virkistystoiminnasta (29 % vastaajista). Yllättävän moni etsi myös kaupungin sivuilta tietoa sosiaali- ja terveyspalveluista (21 %), vaikka nämä palvelut siirtyivät Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle vuoden alussa. Myös kulttuuri, viihde ja tapahtumat (17 %), uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat (17 %) sekä kunnan yhteystietoja (14 %) etsittiin paljon. 

Yhteensä 68 % vastaajista oli sitä mieltä, että he olivat löytäneet kaiken tarvitsemansa tiedon edellisellä vierailullaan sivustolla. 16 % oli eri mieltä tai täysin eri mieltä tämän väitteen kanssa. Nämä luvut heikentyivät jonkin verran viime vuodesta, jolloin ainoastaan 9 % ei löytänyt kaiken tarvitsemansa tiedon edellisellä vierailullaan. Tämä on todennäköisesti seurausta sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtymisestä hyvinvointialueelle, jonka takia kaupungilla ei ole enää näitä tietoja verkkosivuillansa. 

Kyselyn tulokset muunneltiin indeksiluvuiksi 1–5. Moni väittämä sai hiukan huonoimmat arvosanat kuin viime vuonna. Verkkosivuston kokonaisarvosana pysyi kuitenkin lähes samana tuloksella 3,84. Viime vuonna tulos oli 3,93. 

Korkeimmat pisteet saivat seuraavat väittämät (suluissa vuoden 2022 tulokset): 
4,38 (4,22) – Sivut latautuvat riittävän nopeasti 
4,19 (4,14) – Tekstit ovat helposti ymmärrettävässä muodossa 
4,16 (4,17) – Sivusto antaa luotettavan kuvan organisaatiosta 
4,15 (4,23) – Sivusto on minulle hyödyllinen 
4,04 (4,03) – Sivusto antaa ammattimaisen kuvan organisaatiosta 
3,93 (3,97) – Sivusto tarjoaa minulle tarvitsemani mahdollisuudet ottaa yhteyttä kuntaan 

Alhaisimmat pisteet saivat seuraavat väittämät (suluissa vuoden 2022 tulokset): 
3,58 (3,72) – Sivustolla on tarvitsemani itsepalvelumahdollisuudet esim. sähköiset palvelut, lomakkeet jne. 
3,67 (3,68) – Sivustossa on kaikki tarvitsemani tieto/sisältö 
3,68 (3,78) – Sivustolla olevien sähköisten palvelujen käyttö on yksinkertaista 
3,71 (3,76) – Hakutoiminto täyttää odotukseni 
3,75 (3,86) – Sivuston valikoissa on helppo liikkua 
3,80 (3,91) – Löysin kaiken tarvitsemani tiedon edellisellä vierailullani sivustolla 

Kauniaisten tulokset verrattiin myös viimeisen vuoden aikana toteutettuihin kuntien ja kaupunkien käyttäjäkyselyihin. Siinä vertailussa Kauniaisilla oli tänä vuonna kolme kysymystä lukuun ottamatta paremmat tulokset kuin verrokkikuntien keskiarvo. 

Kiitämme kaikkia vastaajia arvokkaasta palautteesta. Jatkamme verkkosivuston kehittämistä vastausten avulla. Saimme tänäkin vuonna runsaasti avoimia vastauksia ja konkreettisia parannusehdotuksia, jotka ovat meille hyvin hyödyllisiä meidän kehittämistyössämme. 

Käyttäjäkyselyn toteutti Norstat/Userneeds.