Takaisin ajankohtaisiin
17.5.2024

Posti muuttaa Kauniaisissa väliaikaisiin tiloihin. Posti tuo Thurmaninaukiolle kontin, johon tulee Postin väliaikainen asiakaspalvelupiste. Kontti aukeaa maanantaina 20.5. kello 12 ja on auki noin kahden viikon ajan jokaisena viikonpäivänä paitsi sunnuntaina.

Kontissa kaupunkilaisia palvelee Postin henkilökunta. Asiakaspalvelupisteellä ovat kaikki Postin palvelut.

Posti tarvitsi uuden toimipaikan Kauniaisissa, sillä R-kioski lopettaa toimintansa Kauppakeskus Granissa perjantaina 17.5. ja myös R-kioskin ylläpitämät postipalvelut loppuvat perjantaina kello 14.

Posti toimii kontissa kaksi viikkoa, minkä jälkeen se palaa takaisin entisen R-kioskin tiloihin kesäkuun 3. päivä. Tuohon mennessä koko liiketila on remontoitu Postin käyttöön.

Postin palvelupisteverkostopäällikkö Kari Reimi toteaa, että kontti ja entiset R-kioskin tilat ovat kuitenkin väliaikaisia ratkaisuja ja Posti hakee edelleen pysyvää kumppanuusratkaisua Kauniaisissa.

– Väliaikaisille tiloille oli akuutti tarve, sillä meillä ei ollut muita vaihtoehtoja, jotta palvelut voidaan pitää alueella, hän kertoo.

Kontti on auki maanantaista perjantaihin kello 10–19 ja lauantaisin kello 11–16.