Kauniaisissa äänestettiin ahkerasti ennakkoon
Ennakkoon kuntavaaleissa Kauniaisissa äänesti 39,9 % äänioikeutetuista ja hyvinvontialuevaaleissa 39,0 %.
Seitsemän päivän aikana (2.–8.4.) rekisteröitiin 3869 ääntä aluevaaleissa ja 4002 ääntä kuntavaaleissa. Tämä oli 7 ääntä vähemmän verrattuna aluevaaleihin 2022 ja 293 ääntä vähemmän kuin kuntavaaleissa 2021.
Ennakkoäänestyksen viimeinen päivä on yleensä vilkkain päivä ja näin oli tälläkin kertaa. Yhteensä 905 äänestäjää kävi kaupungintalolla viimeisenä päivänä ja kolmen viimeisten tuntien aikana oli kunnon ruuhka. Oli niin paljon äänestäjiä, että 41 äänesti vielä virallisen sulkeutumisajan jälkeen.
Ennakkoäänestyksen aikana äänestäjät voivat äänestää kaikilla ennakkoäänestyspaikoilla koko maassa ja ulkomailla. Kauniaisten kaupungintalo houkuttelee monta äänestäjää naapurikunnasta, Noin kolmasosa kaupungintalon äänestäjistä tulee Espoosta. Yleensä espoolaisten osuus äänestäjistä kasvaa ennakkoäänestysjakson loppua kohden.
Näissä vaaleissa kaupungintalolla vieraili äänestäjiä 37 eri kunnista, joista 7 kuntaa (Hirvensalmi, Kontiolahti, Lieto, Parainen, Pyhäranta, Raahe ja Taivalkoski) oli uusia, eli näistä kunnista kukaan ei ole äänestänyt aikaisemmin Kauniaisten kaupungintalolla. Vuosien varrella täällä on ollut äänestäjiä 135 eri kunnista, joka on noin 44 % Suomen nykyisistä kunnista.