Päiväkoti ja koulu
Jokaisessa maassa on omat tavat kasvattaa lapsia ja oma koulutusjärjestelmä. Kun ymmärrät näitä asioita, voit paremmin tukea lastesi oppimista ja sopeutumista. On tärkeää tutustua suomalaisiin kasvatuksen ja koulutuksen käytäntöihin, jotta lapsesi saavat parhaat mahdollisuudet menestyä uudessa ympäristössä.
Päiväkoti
Päiväkodissa lapsesi saa mahdollisuuden kasvaa, leikkiä ja oppia turvallisessa ympäristössä. Päiväkoti on askel kohti koulua.
Varhaiskasvatus eli päiväkodit ja perhepäivähoito
Varhaiskasvatuksessa lapsesi saa mahdollisuuden kasvaa, leikkiä, solmia kaverisuhteita ja oppia turvallisessa ympäristössä. Lapsi saa hyvän pohjan suomen tai ruotsin kielen oppimiseen ja voi harjoitella vuorovaikutustaitoja sekä ryhmässä toimimista.
Varhaiskasvatus antaa lisäksi tärkeitä valmiuksia koulupolulle ja parantaa lasten koulumenestystä. Vanhemmille se mahdollistaa osallistumisen työelämään ja koulutukseen.
Kauniaisten kaupungin järjestämä varhaiskasvatus
Kauniaisissa kunnallista varhaiskasvatusta järjestetään suomeksi ja ruotsiksi päiväkodeissa ja ryhmäperhepäiväkodissa. Lapsi voi aloittaa varhaiskasvatuksessa aikaisintaan sen kuukauden alusta, kun hän täyttää yhdeksän kuukautta.
- Lue lisää kunnallisesta varhaiskasvatuksesta InfoFinland.fi-sivustolla
- Lue lisää päiväkodeista Kauniaisissa.
Kauniaisissa päiväkodit ovat auki arkisin noin klo 7–17 välillä.
Voit hakea varhaiskasvatuspaikkaa Kauniaisissa ympäri vuoden. Paikkaa on haettava neljä kuukautta etukäteen.
Yksityinen varhaiskasvatus
Jos haluat, voit hakea lapsellesi paikkaa yksityisestä päiväkodista tai perhepäivähoidosta. Yksityiseen varhaiskasvatukseen on mahdollista saada rahallista tukea.
Koulutus
Suomen koulujärjestelmä on maailmanlaajuisesti arvostettu. Kauniaisissa opetus on monikulttuurista, ja opettajat auttavat lapsiasi sopeutumaan ja menestymään uudessa ympäristössä.
Esiopetus
Esiopetus alkaa sen vuoden elokuussa, kun lapsi täyttää kuusi vuotta.
Jos lapsi tarvitsee tukea suomen kielen oppimisessa, hän voi osallistua perusopetukseen valmistavaan opetukseen omassa esiopetusryhmässään. Valmistavaa opetusta on tarjolla vain suomeksi.
Esiopetus ja esiopetusikäisten valmistava opetus ovat maksuttomia. Niitä järjestetään aamupäivisin. Jos lapsi tarvitsee tämän lisäksi iltapäivällä varhaiskasvatusta, se on maksullista.
Koulunkäynti
7–18-vuotias
Suomessa vakinaisesti asuvilla lapsilla ja nuorilla on oikeus ja velvollisuus käydä koulua. He ovat oppivelvollisia. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää 7 vuotta. Sinun täytyy huolehtia, että lapsesi käy koulua. Peruskoulun jälkeen suoritetaan ammattikoulutus tai lukio. Ennen sitä voi tarvittaessa mennä tutkintoon valmentavaan koulutukseen, TUVAan.
7–14-vuotias
Ulkomailta muuttava lapsi aloittaa perusopetuksen valmistavassa opetuksessa. Sen jälkeen hän siirtyy tavalliselle luokalle.
14–15-vuotias ja on suorittanut perusopetuksen
Jos nuori on tullut Suomeen 14–15-vuotiaana ja on suorittanut perusopetuksen muussa maassa, hän menee yleensä Espoon Omnian aikuisten perusopetukseen.
15–17-vuotias
Jos nuori on tullut Suomeen 15–17-vuotiaana, hän hakee opiskelemaan Espoon Omnian aikuisten perusopetukseen.
Valmistava opetus
Perusopetukseen valmistava opetus on tarkoitettu oppilaille, jotka eivät vielä osaa suomea tai ruotsia.
Valmistava opetus kestää noin vuoden. Sen jälkeen oppilas jatkaa opiskelua omassa lähikoulussaan. Valmistava opetus on maksutonta.
Valmistavaa opetusta toteutetaan tarpeen mukaan integraationa yleisopetuksen ryhmiin tai omana ryhmänään.
Kouluun hakeminen
Lapsi saa paikan koulusta, joka on mahdollisimman lähellä kotia eli lähikoulusta.
Lähikouluun hakeminen
Ilmoita lapsesi peruskoulun 1. luokalle ja 7. luokalle hakuaikana tammikuussa. Lapsi menee ensimmäiselle luokalle sinä vuonna kun täyttää 7 vuotta. Lapsi menee 7. luokalle sinä vuonna kun täyttää 13 vuotta.
Oman äidinkielen opetus
Tuemme suomen kielen kehittymistä kaikissa oppiaineissa. Kiinnitämme huomiota eriyttämiseen ja oppilas saa tukea koulunkäyntiin esimerkiksi koulunkäynninohjaajalta tai suomi toisena kielenä -opettajalta.
Jokaisella oppilaalla on oikeus oman äidinkielen ylläpito-opetukseen. Monikielinen oppilas voi opiskella Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineessa suomea toisena kielenä koko perusopetuksen ajan.
Voit kysyä lisätietoa omasta koulusta.
Englanninkielinen perusopetus
Kauniaisten naapurikunnassa Espoossa on mahdollista opiskella englanniksi Espoo International Schoolissa ja Kivimiehen koulussa.
Opetus on tarkoitettu Espoossa ja Kauniaisissa asuville oppilaille. Ulkomailta muuttaneet, Espoossa tilapäisesti asuvat oppilaat voivat hakea määräaikaista oppilaspaikkaa.
Koulu valitsee oppilaat kokeella, joka testaa englannin kielen taitoa. Koulu huomioi aiemman opiskelun englanniksi.
Tekemistä 1.–2.-luokkalaiselle ennen ja koulun jälkeen
Pienten koululaisten koulupäivät ovat aika lyhyitä. Jotta lapsen ei tarvitse olla yksin kotona koulun jälkeen, järjestetään iltapäivätoimintaa 1.–2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille.
Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään suomeksi Mäntymäen koulussa ja ruotsiksi Granhultsskolanissa. Iltapäivätoiminta on maksullista. Hinta määräytyy sen mukaan, kuinka monta tuntia lapsi on iltapäivätoiminnassa. Jos perheellä on pienet tulot, hintaan voi hakea vapautusta tai maksun puolitusta.
Aamu- ja iltapäivätoiminnassa muun muassa ulkoillaan, tehdään läksyjä, liikutaan, levätään, luetaan, askarrellaan, taiteillaan ja harjoitellaan kaveritaitoja sekä ylipäänsä lapsia kiinnostavia asioita. Toimintaa ohjaavat koulun henkilökuntaan kuuluvat koulunkäynnin- ja iltapäivätoiminnan ohjaajat.
Vammaisen lapsen kasvatus ja koulutus
Suomessa jokaisella lapsella, myös vammaisilla lapsilla, on oikeus saada laadukasta opetusta turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä.
Hoidon saamiseksi huoltajien tulee hakea hoidon päätöstä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vammaispalveluista.
Apua ja tukea koulun käyntiin
Sinulle ja lapsellesi on tarjolla apua ja tukea, jotta lapsen koulun käynti ja oppiminen olisi mahdollisimman sujuvaa.
Lapsella on pitkä tai vaikea koulumatka
Matkakortti
Voit saada lapsesi koululta ilmaisen koululaismatkakortin, jos:
- 1–2-luokkalaisen koulumatka on yli 3 kilometriä
- 3–9-luokkalaisen koulumatka on yli 5 kilometriä
Matkakortin voi saada myös lyhyemmälle koulumatkalle, jos matkan arvioidaan olevan oppilaalle liian vaikea, rasittava tai vaarallinen esimerkiksi terveydellisistä syistä.
Hae matkakorttia omasta koulusta.
Koulukuljetus
Oppilaalle voidaan myöntää koulukuljetus, jos hän ei pysty kulkemaan lähikouluunsa kävellen, polkupyörällä tai joukkoliikenteellä.
Lapsen tai nuoren oppimisessa on haasteita
Joskus lapsella ja nuorella voi olla vaikeuksia esimerkiksi lukemisessa, kirjoittamisessa tai matematiikassa. Tällöin hänellä voi olla oppimisvaikeus. Oppilaalla voi olla myös haasteita keskittymisessä, käyttäytymisessä tai toiminnanohjauksessa.
Tällöin lapsi voi tarvita lisää tukea oppimiseen. Tämä tuki on erityistä tukea. Erityinen tuki auttaa oppilasta oppimaan ja käymään koulua. Se myös vahvistaa oppilaan itsetuntoa ja opiskelumotivaatiota.
Opettajat ja koulun muut ammattilaiset suunnittelevat erityisen tuen oppilaan tarpeiden mukaan. Vanhemmat ovat mukana keskustelussa. Tavoitteena on, että oppilas saa hyvät perustaidot ja voi jatkaa opintojaan peruskoulun jälkeen.
Oppilashuolto – terveydenhoitaja, kuraattori ja psykologi – tukee lasta koulussa
Kaikissa kouluissa työskentelee oppilashuoltoa: terveydenhoitaja, kuraattori ja psykologi.
He tukevat oppilaiden terveyttä ja hyvinvointia ja auttavat hyvän oppimisen polulla. Terveydenhoitaja seuraa lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä. Koulukuraattorit ja psykologit tukevat oppilaita mielen hyvinvoinnin kysymyksissä, elämän eri tilanteissa ja koulunkäynnin kysymyksissä.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää oppilashuollon Kauniaisissa.