Takaisin tapahtumiin

Lukudramaa Vallmogårdissa – Ahlfors & Siikala

2.12.2024 klo 19.00 20.30
Bengt Ahlfors och Ritva Siikala

Tänä syksynä Vallmogårdissa järjestetään jälleen lukudraama. Tänä vuonna juhlistamme 20-vuotisjuhlaa ensimmäisestä lukudraamaillasta kaksikielisellä näytelmällä. Kuten tavallista, ohjelmassa on kaksi lukudraamaa: ensimmäinen lokakuussa ja toinen joulukuun alussa. Tervetuloa!

Maanantaina 2.12. klo 19 luetaan Bengt Ahlforsin ja Ritva Siikalan kaksikielinen näytelmä “Ahlfors & Siikala”. Näytelmä on pala isänmaan historiaa, jonka ovat kuvanneet kaksi taiteilijaa, jotka kasvoivat sodanjälkeisessä Suomessa. Näytelmässä he käyvät lähitaisteluun toistensa ja elämänsä kanssa. Näytelmää on aiemmin esitetty Svenska Teaternissa, Teatteri Avoimissa Ovissa ja Aleksanterin teatterissa Helsingissä. Ritva Siikala ja Bengt Ahlfors ovat molemmat tunnettuja kulttuuripersoonia, jotka ovat uransa aikana ehtineet vaikuttaa Suomen teatterielämään sekä pedagogina, teatterinjohtajina että taiteilijoina.

Saapuminen: Toivomme että tulette kävellen, julkisilla tai yhteisellä autolla. Parkkipaikkoja löytyy rajoitetusti Vallmogården vierestä. Lisää paikkoja löytyy Valmukujan alussa.

Mitä: Lukudramaa Vallmogårdissa – Ahlfors & Siikala
Milloin: Maanantaina 2.12.24 klo 19.00-20.30.
Missä: Vallmogård, Valmukuja 3, 02700 Kauniainen
Maksaa: 10 €, käteisellä tai Mobile pay ovella. Otathan tasarahat mukaan, kiitos!
Kieli: Ruotsi ja suomi
Järjestäjät: Näyttelijä Nina Hukkinen, yhteistyössä Kauniaisten kulttuuripalvelut, Sparkbanksstiftelsen i Grankulla ja Svenska Kulturfonden

Tapahtuman hinta

10€

Ikäraja

Ikärajaton tapahtuma

Lisätietoja antaa

Gisela Montonen

Kulttuuri- ja viestintäsuunnittelija
Organisaatio
Kulttuuripalvelut