Valikko

Isyyden vahvistaminen


Kun lapsen vanhemmat eivät ole avioliitossa keskenään lapsen syntyessä, lastenvalvoja ottaa vastaan isyyden tunnustamisen ja tekee isyysselvityksen. Tunnustamisen hyväksyy maistraatti. Jos lapselle halutaan antaa isän sukunimi tulee isyyden olla vahvistettu.

Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen huoltaja on äiti. Lapsen vanhemmat voivat niin halutessaan tehdä lastenvalvojan luona sopimuksen lapsen yhteisestä huollosta. Lastenvalvojan luona vanhemmat voivat tarvittaessa  tehdä myös sopimuksen lapsen elatuksesta.

Jos lapsen isyyttä ei ole vahvistettu tai isyyden selvittämisen viivästyessä voidaan lapselle maksaa elatustukea. Elatustukea haetaan Kelalta.

Isyyslaki uudistuu vuonna 2016 - isyyden voi tunnustaa jo äitiysneuvolassa


Jos avioliiton ulkopuolella syntyvän lapsen biologinen isyys on selvä, voi isyyden jatkossa tunnustaa jo ennen lapsen syntymää äitiysneuvolassa. Näin voi toimia esimerkiksi silloin, kun tulevat vanhemmat asuvat avoliitossa. Perheen ei enää tarvitse käydä lastenvalvojan luona lapsen syntymän jälkeen. Muutos sisältyy uuteen isyyslakiin, joka tuli voimaan 1. tammikuuta 2016. Lapsen syntymän jälkeen isyyden tunnustaminen tehdään lastenvalvojalle.

Uuden lain on tarkoitus helpottaa isyyden tunnustamismenettelyä. Isyyden tunnustaminen jo raskausaikana vahvistaa myös tulevan isän vanhemmuutta.

Vastaava terveydenhoitaja
Suvi von Troil