Takaisin tapahtumiin

Valon sylissä – Marja Eskola

9.8.2021 28.8.2021

Marja Eskolan näyttely Kauniaisissa Elokuu 2021.

Marja Eskola on kauniaislainen taiteilija, valmistunut Taideteollisesta Korkeakoulusta. Näyttelyn piti olla jo syyskuussa 2020, mutta se siirtyi tämän vuoden elokuuhun koronatilanteen tähden.

Hänen valovoimaiset maalauksensa ovat esillä elokuussa Kauniaisten kirjaston yhteydessä olevassa galleriassa. Valovoimaisuus kertoo selkeästi taiteilijan suhteestaan valoon ja väreihin, sillä valkoinen väri kulkee johtotähtenä hänen jokaisessa työssään.

Marja Eskola asuu osan vuodesta Etelä-Ranskassa ja sen lämmin, puhdas ja värikäs vaikutus on aistittavissa.

Maalaukset kertovat mielikuvituksen tarinoita, liikutaan abstraktin ja kertovan rajamailla, mikä houkuttelee katsojan oman tarinansa tekoon.

Kolmiulotteinen reliefimäisyys on hänen oma juttunsa.

Marja Eskola kutsuukin näitä töitä reliefimaalauksiksi.