Villikani

Citykani, eli villikani on nimensä mukaisesti Suomen luonnossa villinä elävä eurooppalainen kani. Kani on alkujaan kotoisin Espanjan ja Portugalin alueelta. Sieltä se on ihmisen toimesta istutettu lähes kaikkialle maapallolle, ja lähes kaikkialla kanista on tullut todella suuri ongelma.

Pääkaupunkiseudun nykyinen kanikanta juontanee juurensa Helsingin Kyläsaaressa jo 1980-luvulla eläneisiin kaneihin. Villikanikanta on kasvanut voimakkaasti Helsingissä 2000-luvun taitteesta lähtien ja pääkaupunkiseudulla kannan levinneisyys yltää jo Kehä III:n ulkopuolelle sekä Espoossa että Vantaalla. Myös Kauniaisista on saatu havaintoja villikaneista. Villikani on Suomessa luokiteltu riistaeläimeksi jonka luonnollista leviämistä rajoittavat pedot kuten huuhkaja ja kettu.

Kenen vastuulla?

Koska villikani on riistaeläin, vaaditaan villikanin pyyntiin metsästysoikeus alueelle, jolla pyynti tapahtuu. Metsästysoikeudesta päättää maanomistaja.

Villikanin pyydystäminen kaupungin omistamalla alueella

Mikäli huomataan villikanin pesiytyneen tai tehneen tuhoja kaupungin puisto-tai muilla yleisillä alueilla, pyydetään ottamaan yhteyttä kaupungin kunnossapitopuoleen sähköpostitse kunnossapito@kauniainen.fi tai puhelimitse 050 411 8656 tai 050 548 0391. Kunnossapitopuoli arvioi tilanteen ja ryhtyy sitten tarpeellisiin toimenpiteisiin.

Villikanin pyydystäminen taloyhtiöiden tai yksityisten alueilla

Taloyhtiöt ja omakotitalojen asukkaat vastaavat itse villikanien pyydystämisen järjestämi-sestä. Talonyhtiön tai omistajan on itse otettava yhteyttä metsästäjiin (katso alla ladattava tiedosto) ja sovittava asiasta heidän kanssaan. Metsästäjien on ilmoitettava kaupungin kunnossapitopuolelle millä alueella ja aikavälillä metsästystä suoritetaan.

Koska metsästys vaatii maanomistajan lupaa, kaupungin vuokratontilla sijaitseva taloyhtiö ei voi ilman kaupungin lupaa organisoida tontillaan villikanin pyyntiä. Metsästysluvan vuokratonteille voi Kauniaisten kaupungissa tiedustella puhelinnumerosta 09-505 6230.