Kasavuoren luontopolku

Kasavuoren metsä on suurin yhtenäinen viheralue Kauniaisissa. Noin 50 hehtaarin kokoiselta alueelta löytyy mm. arvokkaita kalliometsäalueita, pähkinä- ja puronvarsilehtoja, suo, siirtolohkareita, aarnimetsäksi kehittymässä oleva alue sekä arvokas kallioalue. Alueesta noin 19 hehtaaria on luonnonsuojelualuetta. Kasavuoren metsästä noin 2/3 on kaupungin omistuksessa.

Alueella voit nauttia luonnon rauhasta, marjastaa, sienestää tai keittää nokipannukahvit kaupungin laavulla. Alueen läpi kulkee myös suosittu kuntopolku, joka talvisin toimii hiihtolatuna. Alueelta löytyy noin 3 km pituinen luontopolku.

Polun varrelta löytyy viisi opastetaulua, jotka kertovat alueen luonnosta. Tämän lisäksi reitiltä löytyy kuusi rastitolppaa, joiden QR-koodien avulla pääset tutustumaan luontopolun muihinkin opasteteksteihin. Polun kiireettömään tutustumiseen kannattaa varata noin tunti.

Osa Kasavuoren luontopolusta kulkee luonnonsuojelualueen läpi. Muistathan vaalia puita, kasveja, eläimiä ja maastoa myös suojelualueiden ulkopuolella. Koirat ja muut lemmikit on pidettävä kytkettyinä ympäri vuoden koko Kasavuoren metsäalueella

Kaupungit ja taajamat rakennetaan yhä tiiviimmin ja tehokkaammin. Metsät ja puistot ovat saaneet väistyä rakentamisen tieltä samalla kun viheralueiden merkitys ihmisen hyvinvoinnille on kasvanut. Puut suodattavat ilmansaasteita ja yhteyttäessään ne tuottavat happea. Metsät toimivat kaupungin keuhkoina.

Kasavuorialueen valtapuulajit ovat kuusi ja mänty, mutta alueella esiintyy myös lehtipuulajeja kuten pihlaja ja koivu. Moreenimaiden koivut, joiden tyvet vanhemmiten kaarnoittuvat ja oksat alkavat riippua ovat raudaskoivuja ja kutsutaan usein riippakoivuksi. Hieskoivu on rantojen ja soiden puu, toiselta nimeltään suokko.

Tiesitkö?

Raudus- ja hieskoivun erottaa toisistaan myös lehdistä ja oksista. Rauduskoivun lehdet ovat kolmiomaisia ja pitkäkärkisiä ja vuosikasvaimet ovat nystermäisiä. Perinteinen saunavihta tehdään rauduksesta.

Hieskoivun lehdet ovat muodoltaan soikeahkoja, lyhytkärkisiä ja hammastus on yksinkertainen.

Muurahaiset elävät isoissa, organisoiduissa yhdyskunnissa, joissa vilisee käytäviä ja huoneita munille, toukille sekä koteloille. Kekomuurahaisen yhdyskunta perustetaan yleensä maan alle ja sen yläpuolelle rakennetaan keko maa-aineksista tai kasviosista. Varsinainen keko toimii auringonsieppaajana ja sen aukkojen avulla keon ja maanalaiset osan ilmastoa voidaan säädellä.

Suomen noin viidestäkymmenestä muurahaislajista viisi rakentavat kekoja. Jos kekomuurahaiset saavat elää rauhassa metsähakkuilta tai muulta häirinnältä voivat isoimmat keot sisältää noin 100 000:sta 1 miljoonaan muurahaista. Ääritapauksessa isoissa muurahaisyhdyskunnissa voi elää useampia miljoonia muurahaisia satojen kekojen niin sanotussa kekovaltiossa, jota johtaa yksi tai useampi muniva kuningatar. Loput muurahaisista ovat työläisiä, jotka huolehtivat pesän ylläpidosta, puolustamisesta ja ravinnonhausta. Koiraita ja lisääntymiskykyisiä naaraita syntyy kerran vuodessa. Parveilun ja naaraiden hedelmöittämisen jälkeen koiraat kuolevat.

Tiesitkö?

Ennen vanhaan oltiin sitä mieltä, että elävien muurahaisten syönti alensi kuumetta ja muurahaishappoa käytettiin erilaisten ihosairauksien parantamiseen.

Sammalet ovat rakenteeltaan yksinkertaisia ja pienikokoisia itiökasveja, joilla on hyvin pienet lehdet tai ei varsinaisia lehtiä lainkaan. Sammalilla ei ole juuria eikä johtojänteitä, vaan ne ottavat tarvitsemansa veden ja ravinteet suoraan ulkopintansa läpi.

Suomesta tunnetaan lähemmäs 900 sammallajia. Sammalet jaetaan kolmeen eri kaareen, eli sarvi-, maksa- ja lehtisammaleisiin. Esimerkiksi lehtisammaleisiin kuuluvat kynsi- ja kerrossammalet sekä karhunsammalet kasvavat yleensä tiheinä yhdyskuntina, pehmeinä sammalmattoina maassa, puunrungolla, kivellä tai kannolla. Eräät sammalet kasvavat paikoilla, joissa muut kasvit eivät menesty, kuten synkän metsän pohjalla, jossa ei ole riittävästi valoa muille kasveille

Tiesitkö?

Ennen vanhaan sammalta käytettiin yleisesti hirsitaloissa eristemateriaalina ja sammalta pidetään vielä tänä päivänäkin yhtenä parhaimpina eristemateriaaleina sen erinomaisen kosteuden sitomis-sekä luovutuskyvyn takia. Sammalia kuten jäkäliäkin käytetään myös tekstiilivärjäyksessä.

Mänty (Pinus sylvestris) on kuusen ohella tärkein metsäpuulajimme. Se on karujen olosuhteiden puu, joka kestää kuivuutta, kylmää ja ravinteiden niukkuutta, mutta valokasvina edellyttää paljon valoa. Mänty kehittyy parhaiten savisilla moreenimailla, mutta kasvaa myös kivikkoisilla ja karuilla mailla sekä turvemailla. Jos maaperä kasvupaikalla on ohut, kuten kivikoissa ja soilla, männystä tulee usein matala ja käppyräinen.

Pisimmät männyt ovat Suomessa saavuttaneet lähes 40 metrin pituuden ja Suomen tiettävästi vanhin mänty on iältään noin 780 vuotta. Vanhoissa, vähintään 200 vuoden ikäisissä männyissä on kilpikonnankuvioinen paksu kaarna eli niin sanottu kilpikaarna, joka suojaa puuta metsäpaloilta sekä sienisairauksilta. Tavallista sahatavaraa käytetään rakennusaineena ja huonekaluissa, korkealaatuisin puutavara hyödynnetään viiluksi ja veistotöissä.

Tiesitkö?

Männyn puuaines on liian kovaa kaikille muille tikoille, paitsi palokärjelle. Palokärki pystyy takomaan itselleen pesäkolon turvalliseen paikkaan korkealle männyn yläosiin. Palokärjen kolot ovat tärkeitä isokokoisille kolontarvitsijoille, paitsi pöllöille ja näädälle myös liito-oraville ja lepakoille.

Kuusi (Picea abies) on metsäpuista viimeisin tulokas jääkauden jälkeen ja levinneisyys Suomessa kattaa koko maan pohjoisimpia tunturiseutuja lukuun ottamatta.

Juuristo on hyvin pinnanmyötäinen ja juuriston mataluuden takia kuusi kestää huonosti kuivuutta ja myrskyjä. Terve kuusi saattaa kasvaa jopa 40 metriä pitkäksi ja jopa metrin paksuiseksi.

Kuusi on monen muun eliön turvapaikka ja ravinnonlähde. Tiaisparvissa liikuskelevat linnut ruokailevat kukin omassa osassaan kuusta: hömötiaiset kuusen oksien tyvipuolella, erityisesti alaoksistossa, kuusitiaiset ja hippiäiset oksien kärjissä ja kuusen latvuksessa, ja puukiipijä puolestaan naputtelee hyönteisiä rungosta.

Tiesitkö?

Kuusi tarjoaa suojaa myös muun muassa liito-oravalle. Kuusikossa kulkijan kannattaa syksyisin katsella myös jalkoihinsa. Moni ruokasieni nimittäin elää kuusen kanssa molempia hyödyttävässä suhteessa, symbioosissa, ja auttavat puuta saamaan riittävästi ravintoaineita maaperästä.

Lehdot ovat ravinteikkaalla ja multavalla maaperällä esiintyviä runsaslajisia metsiä, joissa usein kasvaa runsaasti lehtipuustoa. Lehdot ovat Suomen uhanalaisimpia kasvillisuusmuotoja ja lehtojen osuus koko Suomen metsäalasta on vain noin yksi prosentti. Kasavuoren kaunis lehtoalue onkin rauhoitettu ja se luokitellaan luonnonsuojelualueeksi. Nykyisin myös osa metsän yksityisistä alueista on rauhoitettu luonnonsuojelualueiksi.

Kasavuoren lehdon tunnusomaisin laji on pähkinäpensas. Toinen lehdoille luonteenomainen pensas on lehtokuusama. Valoisilla paikoilla lehtokuusama voi tuottaa runsaasti punaisia marjoja, jotka ovat myrkyllisiä. Muita Kasavuoren lehdossa tavattavissa lajeja ovat tesma, kevätlinnunherne, korpinurmikka ja sinivuokko.

Tiesitkö?

Kevätlinnunherne kuten monet muutkin lehdon kukkakasvit lakastuvat viimeistään maljakkoon päästyään. Lehdon kukkakasvit ovat kauneimmillaan kasvavina.

Kalliomännyt kasvavat hitaasti, juroen. Jos männyt saavat kasvaa rauhassa niistä tulee vankkaoksaisia, muhkararunkoisia ja sitkeitä petäjiä. Tässä ympäristössä viihtyvät myös juolukka ja suopursu.

Kalliopainanteeseen kerääntyy helposti vettä ja maa pysyy kosteana kuivinakin kausina, kosteutta sietävät rahkasammaleet valtaavat painanteen, suo on syntynyt. Suopainanteet ovat reheviä keitaita karussa kalliomaastossa.

Kasavuori oli jääkauden jälkeen veden peitossa. Vesi huuhteli irtonaisen maaaineksen kallion lakiosista pois. Kasavuoren vapauduttua vedestä pääsi kasvillisuus juurtumaan kalliohalkeamiin ja painanteisiin.

Paljaiden kalliopintojen valloittaminen oli jo paljon hankalampaa. Pioneerityön tekivät jäkälät ja sammalet. Niissä on lajeja, jotka pystyvät elämään sadeveden varassa ja kestämään ajoittaista kuivuutta. Jäkälä- ja sammalkasvustoihin pystyivät sittemmin myös putkilokasvit juurtumaan.

Kasavuoren alueen katsotaan olevan maisemallisesti, geologisesti ja biologisesti merkittävä Uudellamaalla, ja varsinainen Kasavuori luokitellaan nykyisin arvokkaaksi kallioalueeksi.

Tiesitkö?

Kalliosammalikot ja -jäkäliköt eivät kestä kulutusta. Liikkuessasi poluilla säästät arkaa kalliokasvillisuutta.

Puistoissa ja kotipihoilla touhuavaa oravaa katsellessa ei ihan heti tule mieleen arka ja piilotteleva metsien asukas. Metsät ovat oravan koti, vaikka metsässä kulkiessa niitä näkee harvoin. Useimmiten oravan näkee korkealla kuusen latvuksessa käpyjä syömässä tai hetken häivähdyksen oravan hypätessä puusta toiseen.

Hyppytaitoa tarvitaan, varsinkin silloin kun näätä tavoittelee oravapäivällistä. Huimat hypyt ovat useimmiten oravan ainoa pelastus. Puistoissa ja pihoilla elävän oravan elämä ei ole sen turvallisempaa kuin metsissä. Jos kissat eivät ole riesana, niin matka voi helposti päätyä auton alle.

Tiesitkö?

Maassa lojuvat kuusenkävyn rangat kertovat oravien asustavan myös täällä. ”Yön asukkaista” myös liito-oravat sekä lepakot viihtyvät Kasavuoren alueella

Hoidettu puistometsä voi olla myös avara ja valoisa. Metsässä on helppo liikkua. Hoidetussa puistometsässä voi nähdä useita lintulajeja kuten peipon, pajulinnun ja metsäkirvisen, jotka ovat Kasavuoren yleisimpiä lajeja. Puistometsään voi saada lisää eläimiä pönttöjä ripustamalla. Pöntöstä kiinnostuneita lintuja ovat muun muassa talitiainen, kirjo- ja harmaasiepot sekä leppälintu.

Pönttöjä voi ripustaa mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta paras aika seuraavaa pesimäkautta ajatellen on varhaiskevät, poikkeuksena pöllöt, jotka valitsevat pesimäreviirinsä jo syksyllä.

Pönttöjen ilmansuunnalla ei ole väliä, mutta koko päivän auringossa olevaan paikkaan niitä ei pitäisi ripustaa. Sijoituspaikkaa harkittaessa on hyvä ajatella poikasten turvallisuutta, ettei poikue pesästä lähtiessään joudu suoraan kävely- tai ajotielle tai muuhun vaaralliseen paikkaan.

Tiesitkö?

Myös lepakot viihtyvät niille tarkoitetuissa pöntöissä. Pöntöt korvaavat yhä enemmän perinteisiä vintti- ja ulkovarastoja talvehtimispaikkoina. Kauniaisten alueelle lepakkopönttöjä on jo ripustettu lähemmäs sata kappaletta.